Siirry pääsisältöön

Tahdon

Se oli elämämme onnellisin päivä.

29.8.2015

Loppumarssina meillä oli Finlandia
ja tämä teksti kirkko-ohjelmassamme...




"Ote Jean Sibeliuksen kirjeestä Ainolle 8.helmikuuta 1891"


"Olen näet tajunnut, että tämä rakkaus, 
josta parhaina hetkinä olen uneksinut, 


tämä rakkaus, jossa on kevään kaihoa, 
valkolehdokin tuoksua ja lumenväriä, 


on sinussa koko rikkaudessaan. 


Tiedän, että rakastat minua ja rakastat vastakin.

Minä luotan sinuun lujasti. 
Minä uskon sinuun. 


Minä olen kuin lasiprisma. 
Kaikki riippuu siitä, missä valossa minut näkee. 


Sinä olet kuin timantti. 




Sinä loistat pimeässäkin."


Kommentit

  1. Ootte kyllä niin kaunis pari, hirmu ihania kuvia ja tuo teksti sopii niin nätisti, oih ja voih <3

    VastaaPoista
  2. Vastaukset
    1. Piti vielä lisätä, että mä rakastan tuota tekstiä! Miten joku on osannutkaan kirjoittaa NOIN?! Ja että vielä yli sadan vuoden jälkeen se tuntuu niin...aidolta ja hyvältä.
      No onhan toki kyse SIBELIUKSESTA, että sinänsä ehkä turhaa ihmetellä miten joku on osannut kirjoittaa jotain näin hienoa... :D

      Poista
    2. Synkkämielisimmiltä taiteilijoilta ne kauneimmat tekstit ja teokset yleensä löytää - ne tulee vaan niin kauniisti ilmaistuna ja niin aidon tuntuisena. Sibelius on mahti! En yhtään ihmettele, että tuota tekstiä rakastat, onhan se mielettömän kaunista luettavaa <3

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Loma Kotkassa elokuussa 2016

Me olemme mökki-ihmisiä. Ja järvi-ihmisiä. Emme ollenkaan hotelli tai meri-ihmisiä.
Tai niin me ainakin vielä pari viikkoa sitten luulimme.  Kun Jyrkilän Liikenteen taksi kurvasi elokuisena perjantai-iltapäivänä kotipihaamme ja ihana kuski Anna-Leena kantoi kassit auton perään, alkoi reissu, joka aikas pian muutti mielipiteemme; valkoiset lakanat ja valmiiksi katettu aamiainen - eiiiiii sittenkään kovin huono vaihtoehto, aina silloin tällöin. ;)
Viime talvena kotkalaisen Ravintola Vaakun yrittäjä Niina Utter otti meihin yhteyttä.  Hän kutsui meidän koko perheen viettämään kesäistä viikonloppua merikaupunki Kotkaan.  Meidän ei tarvitsisi kuin saapua paikalle, he hoitaisivat loput.  Se tuntui sen verran uskomattomalta, että ihan heti emme uskaltaneet uskoa, saati sanoa lapsille mitään. Pelkäsimme, että jos juttu ei jostain syystä toteudukkaan, he pettyisivät. 
Mutta totta se sitten oli ja niin vain huomasimme istuvamme siinä äsken mainitussa taksissa matkalla Kotkaan.  Jo pelkästään se

Vitun spermanen läski ämmä mä nain sua perseeseen!

Järkytys! Eikö olekin kamalaa? Joku oikeasti kirjoittaa näin netissä, julkisesti, omalla nimellään?
Tekeekö mieli ilmoittaa jonnekin sopimattomasta sisällöstä?

Ennen sitä, lue eteenpäin.

Kysehän on siis Touretten syndroomasta johon liittyy coprolaliaa (pakonomainen tarve sanoa/toistaa rumia sanoja). Kaikilla sitä ei ilmene, mutta JP:llä se on vahvasti mukana.


Pyydän sinua kuvittelemaan...

Kuvittele, että voisit sanoa tuon otsikon lauseen koska vaan, missä vaan ja kelle vaan.
Lapsesi opettajalle? Kassaneidille? Anopille?
Kuvittele, että et voisi mitenkään estää sitä? Se vaan tulisi suustasi ulos.
Miltä se tuntuisi? Tekisikö mieli vajota maan sisään?

Tekisi.

Kuvittele oikein tarkkaan:
"Vitun spermanen läski ämmä mä nain sua perseeseen."
Puistattaako?

Kuvittele, että sanoisit, huutaisit, vittua monta kymmentä kertaa päivässä. Missä vaan.
Tai kusipäätä, homoa, runkkaria? Kaikkea putkeen minuutin ajan.
Lujaa.
Niin että henki meinaisi loppua.
Kuvittele, että MITÄÄN NÄISTÄ ET TARKOI…

Heippahei.

Mä kuulkaas ajattelin ryhdistäytyä tämän blogin kanssa. Ihan vaikka vaan senkin takia, että tiedän mm. somettomien sukulaisten täällä vierailevan ja onhan se nyt tylsää, kun ei mitään uutta kuulu kuukausiviikkokausiin.
Ollaan myös saatu palautetta, kuinka virkistävää on lukea (tai olisi lukea ;)) tavallisen perheen tavallisesta arjesta. Ilman mitään turhia kiiltokuvia ja filttereitä. Semmoisesta arjesta, mitä meillä suurimmalla osalla suomalaisista on. :)

Eli hei, voin yrittää olla aktiivisempi.
Jokaista uutta juttua en facebookkiin linkkaa, instagramiin ehkä joo..mutta katsotaan. :)

Mitäs meille kuuluu.
Ihan tavallista syyskuuta oikeastaan.
Lasten koulut ovat alkaneet ja ovat hyvässä vauhdissa, JP:n terveys..no...vaihtelee, siitä tarkemmin toisessa postauksessa.
Ja mulla töitä riittää hoitolasten kanssa, ihania minejä ovat.

En muuten tiedä mistä johtuu, mutta mä olen melkein odottanut, että nämä syyskuun aurinkoiset päivät vähenisivät ja tulisi kunnon syksy?! Eihän siinä ole mitään j…