Siirry pääsisältöön

Mitäs jos...

Meistä jokainen voi tehdä jotakin toisen hyväksi. 
Sen ei tarvitse olla kallista ja aikaavievää, toki voi olla sitäkin, mutta pienetkin teot voivat olla toiselle suuria. 
Ne asiat mitä itse pidät itsestäänselvänä, etkä aina muista arvostaa, voivat olla jollekin muulle vain kaukainen haave. 


Saimme idean, että tutustuisimme somen kautta erityislapsiperheeseen, jota elämä ei aina ole kohdellut oikeudenmukaisesti. 
Tämän perheen kutsuisimme kesällä mökille ja tarjoaisimme heille tavallisia suomalaisia elämyksiä. 
Mökkisaunaa, uimista, nuotiomakkaraa, muurinpohjalettujen paistoa jne.
Tavallista yhdessäoloa, vertaistukea, ymmärrystä.

Olemme vuorokaudessa saaneet aivan valtavasti viestejä!! 

Olemme todella otettuja siitä, että ihmiset haluavat jakaa tarinansa meille. 
Kuinka kipeitä ja surullisia kohtaloita, mutta silti se valoisuus ja voima, mikä näillä ihmisillä on, on sanoinkuvaamattoman hienoa.
Tämä on todellinen aitiopaikka tarkastella myös omaa suhtautumista elämään ja vastoinkäymisiin. 
Esimerkiksi minä en tiedä, sittenkään, elämän vastoinkäymisistä juuri yhtään mitään.

Minulla on lupa julkaista alla olevat viestit.



---

Haitte erityislapsiperhettä mökillenne... Vähän noloa tarjota itseänsä, mutta tarjoan kuitenkin. 
Eli olen yksinhuoltaja, ja itselläni on tourette (onneksi suht lievä), sekä 12v lapsellani lapsuusiän autismi, sairastettu syöpä, dysfasia, ja muuta fyysistä ongelmaa. Minulla on viisi lasta, joista 4 olen jo maailmalle kasvattanut ja kaikilla on enemmän ja vähemmän erityisyyttä (tourette, asperger, adhd, dysfasia jne). 
Minulta meni kolmisen vuotta sitten terveys, koska elämän stressit ja paineet, sekä traumat nujersivat kehon. Menneisyydessä on siis narsistihelvettiä, yhden lapsen hautaaminen, toisen kliininen kuoleminen ja elvyttäminen ja iso aivoleikkaus, syöpää ja muuta pientä. 
Olen yksin taistellut lasteni puolesta ja menneisyyttä vastaan. Käyn viikottain traumaterapiassa, jotta pääsisin eroon post-traumaattisista stressireaktioista. Olen opiskelija ja elämme kädestä suuhun. En ole pystynyt koskaan lapsilleni tarjoamaan huvipuistoja tai matkoja. Ainoa luxus on katsoa lasten kanssa leffoja ja syödä jotain hyvää joskus. Siksi tuon nyt perheeni eteenne.
On jotain suurta ja ihanaa, että tarjoatte tällaisen mahdollisuuden. Ihailen sitä! Luin kerran sinun blogiasi ja tarinanne. Sinulla on upea sydän! Tällaisia ihmisiä tarvitaan maailmaan!
Toivottavasti löydätte jonkun todella tarvitsevan perheen, sillä uskon, että tarvetta on suuresti pieneen hengähtämiseen monessakin perheessä. Kiitos mahdollisuudesta!!
Sanon myös, että olen vahva ja selviän. Erityisherkkänä ihmisenä ymmärrän muiden suuren tarpeen. Toivon vain suuresti, että elämä antaa ihmisille pieniä ilon hetkiä ja te tuotte siihen mahdollisuuden. Eli en usko, että me olisimme sieltä tarvitsevimmasta päästä, mutta olisi kuitenkin ihanaa...
Kaiken kokemanikin jälkeen näen maailman kauniina ja hyvänä. Haluan iloita elämästä. Tämä kaikki on opettanut nauttimaan pienistä asioista, pienistä hetkistä. Rakentamaan niitä ympärilleni. 
Ne antavat paljon!

---


Hei. Teillä on tosi hyvä fb-sivu. Ihana idea auttaa erityislapsiperhettä. 
Me ollaan perhe joka koostuu äidistä ja kolmesta 5-, 7- ja 9-vuotiaasta pojasta. 
Vanhin pojista on sairastanut syöpää kaksivuotiaasta asti ja kolme vuotta ehdittiin elää siinä uskossa että lapsi ei selviä. 
Loppuvuodesta hoitava lääkäri kuitenkin oli sitä mieltä että syöpä ei välttämättä enää neljättä ja viimeistä kertaa uusikaan. 
Poika on kuitenkin käynyt läpi rankat hoidot ja niistä jää jälkensä loppuelämäksi. 
Minä olen sairastanut masennusta jo kuudetta vuotta josta neljättä vuotta vaikean masennuksen diagnoosilla sairaslomalla. 
Kaksi nuorempaa poikaa onneksi ovat terveitä. 
Asumme kyllä maalla, mutta varsinaisella kesämökillä pojat eivät juuri ole päässeet käymään. Hakemuksia teille tullee kyllä ja kenet valitsettekin, toivottavasti lomakokemuksesta tulee kaikille hieno. 

---


Kesämökki ❤ ai että mä olen haaveillut edes yhdestä viikonlopusta luonnon rauhassa lasten ja koirieni kanssa. 
Ei vaan rahat riitä mökkivuokriin. 
Ei millään.

Mulla on 2 adhd-lasta, toisella vaikea oireilu uhmakkuushäiriön vuoksi. Ei tahdo mahtua mihinkään normeihin missään. Kolmasluokkalaista on siirretty luokalta toiselle jo 4 kertaa. Nyt tammikuussa siirtyi pienryhmäopetukseen viiden oppilaan luokkaan. Kaikkien mielestä hankala lapsi,  äidin (eli minun) mielestäni ihana herkkä poika jolla on huumorintajua vaikka muille jakaa!

Itselläni on vaikea aivopainesairaus jonka vuoksi mulle tehtiin aivokirurginen operaatio kesäkuussa 2014. Selkäydinleikkaus on tehty neljä kertaa, ensimmäisen kerran  tammikuussa 2013. Tämän lisäksi elän paniikki-ahdistus-oireiden kanssa, ja vaivanani on myös toistuva vakava-asteinen masennus. Olen siis työkyvyttömyyseläkkeellä, ainakin tämän vuoden loppuun. 
Töissä olen ollut viimeksi v.2012. 
Minulla oli ihana työ ja vakituinen työsuhde on edelleen olemassa, työkyky vain on mennyttä.

Lasteni isä on kuollut v.2008. 
Olen lasteni kanssa aina.  Yksinhuoltajaäiti siis. 
V.2009 (ennen omaa sairastumisen eskaloitumista) halusin lapsilleja itselleni jotain hyvää, ja ostin isolla lainalla meille omakotitalon. 
Talo oli hometalo, eikä päästy siihen muuttamaan. 
Neljä vuotta kamppailin talo  myyjien kanssa. 
Marraskuussa 2013 sain vihdoin myytyä talon remonttifirmalle, mutta minulle jäi velkaa 50 tuhatta. Pienistä tuloistani lyhennän asuntovelkaa ja asumme vuokralla. Mihinkään ylimääräiseen ei jää ikinä rahaa. Eikä saada soskusta mitään, koska siellä ei oteta asuntolainan lyhennyksiä huomioon, koska emme asu siellä talossa. Maksan siis tyhjästä emmekä saa tukia. 
Yhtä helvettiä välillä suoraan sanottuna.
Ihana olisi joskus päästä viettämään mökki-elämää, edes pieneksi hetkeksi. Haaveeksi vain jäänyt.
Kiitos kun jaksoit lukea. 

---

Mä olen sanaton.
Toivon, että myös sulla tuntuu jossakin ja mietit, mitä voisit tehdä.

Mikään tässä elämässä ei ole itsestäänselvää.



Kommentit

  1. Ihan mahtavaa että tarjoatte tuollaista mahdollisuutta ihmisille. Minulla nousi ihan tippa linssiin noita viestejä lukiessa. Olette mahtavia ihmisiä! <3

    VastaaPoista
  2. Todella surullisia tarinoita, näitä lukiessa muistuu mieleen että omat murheet ovat erittäin pieniä ja vähäpätöisiä. Voimia teille ja kaikille näille erityislapsiperheille <3

    VastaaPoista
  3. Isot halaukset kaikkien perheiden kaikille perheenjäsenille <3

    VastaaPoista
  4. Kiitos... Olen aamun itkenyt, kun tätä olen lukenut. Te teette suurta työtä <3

    VastaaPoista
  5. Kiitos... Olen aamun itkenyt, kun tätä olen lukenut. Te teette suurta työtä <3

    VastaaPoista
  6. Hei Pirtsu! Lueskelin tätä blogiasi vähän ns. sieltä täältä, kun tuolla Aamulehden sivuilla oli artikkeli ja sieltä linkki tänne. Olet vahva nainen, moni (liian moni!) olisi tässä nykyisessä "käytä ja heitä pois"-yhteiskunnassa luovuttanut. Tätä lukiessa tajuaa taas kerran, miten turhista asioista ihmiset valittavat, ja kuinka itsekin syyllistyy hetkittäin siihen samaan. Ja kuinka ihan oikeasti omassa elämässäni asiat ovat lopulta hyvin.
    Voimia sinulle ja JP:lle!

    VastaaPoista
  7. Näin Iltalehden jutun teistä ja pakko sanoa että veti hiljaseks. Musta on äärimmäisen hienoa että nostatte kissan pöydälle ja kerrotte näin avoimesti touretten oireyhtymästä. Opiskelen tällä hetkellä sairaanhoitajaks ja joskus aiempien opintojen ohella oon kuullut touretesta mutta en oikein koskaan saanut semmoista kokonaiskäsitystä sairaudesta enkä koskaan ole tavannut ketään tourettea sairastavaa henkilöä. Videoissa tourette tulee äärimmäisen hyvin esille. Ainakin itse koen saavani erityistä valmiutta esim. touretten oireyhtymää sairastavan potilaan kohtaamiseen ja hoitajana jos minään mun täytyy olla empaattinen ja ymmärtää miltä toisesta tuntuu. Mahtavaa lopputalvea molemmille ja terveisiä täältä Porista!! :)

    VastaaPoista
  8. Tämä on nii maunis että haluan jakaa tämön teille..

    Rukoilemme lasten pulesta,
    Jotka napsivat karkkeja luvatta enne ruokaa,
    Kumittavat puhki matikankirjansa,
    Saavat kaupassa raivarin ja nirsoilevat pöydässä,
    Tykkäävät kummitusjutuista eivätkä koskaan löydä kenkiään.

    Ja rukoilemme niiden puolesta,
    Jotka katsovat kameraan piikkilangan takaa,
    Jotka eivät voi juosta kadulla uusissa tennareissaan,
    Joiden takapihoille emme koskaan tahtoisi joutua,
    Jotka eivät koskaan käy sirkuksessa,
    Joiden arkea emme lapsille näyttäisi edes tv,stä.

    Rukoilemme lasten puolesta,
    Jotka nukkuvat koiran kanssa ja hautaavat marsunsa,
    Antavat tahmeita suukkoja tai kourallisen voikukkia,
    Joiden luona käy hammaskeiju,
    Jotka halaavat meitä kiireessä ja unkhtavat ruokarahat kotiin.

    Ja me rukoilemme niiden puolesta,
    Jotka eivät koskaan saa jälkiruokaa,
    Joilla ei ole unileleua kainalossaan,
    Jotka näkevät vanhempiensa katsovan heidän kuolevan pois,
    Jotka eivät löydä leipää,mitä varastaa,
    Joiden kuva ei kenenkään piirongin päällä
    Ja joiden möröt ovat totta.

    Rukoilemme lasten puolesta,
    Jotka tuhlaavat viikkorahat ennen tiistaita,
    Tunkevat likapyykit sängyn alle eivätkä huuhdo ammettaan,
    Joita ei saa pussata koulun portilla,
    Jotka kiemurtelevat kirkossa ja kirkuvat puhelimeen,
    Joiden kyynelille joskus nauramme,
    Ja joiden hymy saattaa itkettää.

    Ja rukoilemme niiden puolesta,
    Joiden painajaiset nähdään valveilla,
    Jotka söisivät mitä tahansa,
    Jotka eivät koskaaan ole nähneet hammaslääköriä,
    Joita kukaan ei lelli pilalle,
    Jotka menevät sänkyyn nälissään ja itkevät itsensä uneen,
    Jotka elävät kyllä,mutta eivät ole elossa.

    Rukoilemme niiden puolesta,jotka pyytävät kantamaan,
    Ja niiden,joita on pakko kantaa.
    Ja niiden,joille uutta mahdollisuutta ei tule,
    Niiden,joita holhoamme,
    Ja niiden,jotka tarttuisivat kenen käteen tahansa,jos sen joku heille ojentaisi.

    Maailman kauneimpia sanoja jotka on kurjoittanut
    Ina.j.Hughes (amerikkalainen opettaja)


    VastaaPoista
  9. Hei! Jonkun linkin kautta löysin blogiinne hiljattain, ja On teillä kyllä mahtava blogi ei voi muuta sanoa. Ihanan rehellistä ja raikasta! Keep up the good work! ~Memmuli~

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vitun spermanen läski ämmä mä nain sua perseeseen!

Järkytys! Eikö olekin kamalaa? Joku oikeasti kirjoittaa näin netissä, julkisesti, omalla nimellään?
Tekeekö mieli ilmoittaa jonnekin sopimattomasta sisällöstä?

Ennen sitä, lue eteenpäin.

Kysehän on siis Touretten syndroomasta johon liittyy coprolaliaa (pakonomainen tarve sanoa/toistaa rumia sanoja). Kaikilla sitä ei ilmene, mutta JP:llä se on vahvasti mukana.


Pyydän sinua kuvittelemaan...

Kuvittele, että voisit sanoa tuon otsikon lauseen koska vaan, missä vaan ja kelle vaan.
Lapsesi opettajalle? Kassaneidille? Anopille?
Kuvittele, että et voisi mitenkään estää sitä? Se vaan tulisi suustasi ulos.
Miltä se tuntuisi? Tekisikö mieli vajota maan sisään?

Tekisi.

Kuvittele oikein tarkkaan:
"Vitun spermanen läski ämmä mä nain sua perseeseen."
Puistattaako?

Kuvittele, että sanoisit, huutaisit, vittua monta kymmentä kertaa päivässä. Missä vaan.
Tai kusipäätä, homoa, runkkaria? Kaikkea putkeen minuutin ajan.
Lujaa.
Niin että henki meinaisi loppua.
Kuvittele, että MITÄÄN NÄISTÄ ET TARKOI…

Heippahei.

Mä kuulkaas ajattelin ryhdistäytyä tämän blogin kanssa. Ihan vaikka vaan senkin takia, että tiedän mm. somettomien sukulaisten täällä vierailevan ja onhan se nyt tylsää, kun ei mitään uutta kuulu kuukausiviikkokausiin.
Ollaan myös saatu palautetta, kuinka virkistävää on lukea (tai olisi lukea ;)) tavallisen perheen tavallisesta arjesta. Ilman mitään turhia kiiltokuvia ja filttereitä. Semmoisesta arjesta, mitä meillä suurimmalla osalla suomalaisista on. :)

Eli hei, voin yrittää olla aktiivisempi.
Jokaista uutta juttua en facebookkiin linkkaa, instagramiin ehkä joo..mutta katsotaan. :)

Mitäs meille kuuluu.
Ihan tavallista syyskuuta oikeastaan.
Lasten koulut ovat alkaneet ja ovat hyvässä vauhdissa, JP:n terveys..no...vaihtelee, siitä tarkemmin toisessa postauksessa.
Ja mulla töitä riittää hoitolasten kanssa, ihania minejä ovat.

En muuten tiedä mistä johtuu, mutta mä olen melkein odottanut, että nämä syyskuun aurinkoiset päivät vähenisivät ja tulisi kunnon syksy?! Eihän siinä ole mitään j…

Loma Kotkassa elokuussa 2016

Me olemme mökki-ihmisiä. Ja järvi-ihmisiä. Emme ollenkaan hotelli tai meri-ihmisiä.
Tai niin me ainakin vielä pari viikkoa sitten luulimme.  Kun Jyrkilän Liikenteen taksi kurvasi elokuisena perjantai-iltapäivänä kotipihaamme ja ihana kuski Anna-Leena kantoi kassit auton perään, alkoi reissu, joka aikas pian muutti mielipiteemme; valkoiset lakanat ja valmiiksi katettu aamiainen - eiiiiii sittenkään kovin huono vaihtoehto, aina silloin tällöin. ;)
Viime talvena kotkalaisen Ravintola Vaakun yrittäjä Niina Utter otti meihin yhteyttä.  Hän kutsui meidän koko perheen viettämään kesäistä viikonloppua merikaupunki Kotkaan.  Meidän ei tarvitsisi kuin saapua paikalle, he hoitaisivat loput.  Se tuntui sen verran uskomattomalta, että ihan heti emme uskaltaneet uskoa, saati sanoa lapsille mitään. Pelkäsimme, että jos juttu ei jostain syystä toteudukkaan, he pettyisivät. 
Mutta totta se sitten oli ja niin vain huomasimme istuvamme siinä äsken mainitussa taksissa matkalla Kotkaan.  Jo pelkästään se